fredag 18 november 2016

18/11

Hellou!

Tällä kertaa teille täällä kirjoittelee ihan joku muu kuin joku pajalaisista. Nimeni on Minna ja olin tämän viikon työhöntutustumassa täällä Aktivassa eli pääosin katsomassa millaista tälläisen pajan ohjaaminen käytännössä on. Nyt ajattelin vähän kertoa teille, että mitä kaikkea tämä viikko on pitänyt sisällään, minun näkökulmastani.

Maanantaina käytin aikani siihen, että tutustuin pajalla oleviin nuoriin (ohjaajat ovat ennestään tuttuja koska olen itse ollut pajalla -15) ja sitten iltapäivällä menin nuorten kanssa punttisalille missä oli hyvä tilaisuus jutskailla niitä näitä.

Tiistaina sain hetkeksi hypätä ohjaajan saappaisiin, kun sain tehtäväksi keksiä aamupalaveriin jonkun "tehtävän". Päätin sitten, että ollaan KIITOLLISIA. Tehtävänä oli kirjoittaa muistilapulle 3 asiaa mistä sinä aamuna on kiitollinen ja auttaa ymmärtämään, että pienikin kiitollisuuden aihe voi joskus merkitä enemmän kuin mitä on ajatellut.
Loppu päivä meni työntouhussa kun aloimme valmistamaan tuotteita Joulumarkkinoille ja siinä minulla oli tilaisuus "ohjata" kun vanhana konkarina opetin miten tehdään paperikuusi (kohta vähä sneak peakkia, että mitä on tulossa myyntiin).

                   

Keskiviikkona jatkoin nuorten kanssa työskentelyä käsitöiden merkeissä ja yhtäkkiä oli syntynyt hurja määrä eri tuotteita markkinoille! 






Torstaina kävimme aamulla yhdessä läpi, että mitä kaikkia tuotteita on jo valmiina, kuinka paljon, mitä tehdään lisää ja mitä uusia tuotteita nuoret haluaisivat tehdä oman mieltymyksensä mukaan. Tämän jälkeen jatkoimme vielä hetken eri tuotteiden tekemistä. Ennen ruokailua piti siivota koska iltapäivällä oli Esan päivä, golffin merkeissä. Eli kun siivous oli saatu päätökseen, söimme ja lähdimme mahat täynnä golffaamaan (tässä kohtaa pyydän anteeksi koska unohdin ottaa sieltä kuvia mutta voitte mielessänne kuvitella miltä näyttää kun amatöörit, yhtä lukuunottamatta, heiluvat siellä mailojen kanssa). Kun alkukankeuden jälkeen pääsimme vauhtiin niin kaikilla oli tosi kivaa. Kiitos Esa!



Ja nyt onkin sitten jo perjantai. Viikko on ollut kaikinpuolin mukava ja on ollut ilo saada tutustua uusiin ihmisiin ja olihan se ihanaa tulla pienen tauon jälkeen tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Ohjaajan työstä sen verran, että tarvittaisiin varmaankin enemmän kuin tämä 1 viikko, että pääsisi kunnolla mukaan toimintaan, suunnitteluun ja ihan kaikkeen mahdolliseen mitä se pitää sisällään. Siitä huolimatta kyllä tämä yksikin viikko oli ainakin minulle vähän silmiä avaava ja voisin kuvitella, että jos tälläisen tilaisuuden saa vielä joskus, niin voisin tutustua työhön vielä lisää.

Nyt on höpöttele enää enempää koska sain vinkin, että tämä blogi on hyvin KUVApainotteinen mutta näin tässä aina käy...

Kiitos ja näkemiin ja hyvää Joulun odotusta kaikille! :) 









torsdag 10 november 2016

Vinkorkning i början av vintern! Viinikorkkailua talven alussa!

Vinkorkning i början av vintern!Viinikorkkailua talven alussa!


Vintern kom tidigt, o här i verkstaden har vi börjat förbereda oss för julmarknaden. Förra veckans tema var vinkorkkar o vi hade en massa idéer!
Talvi tuli vähän aikaisin ja täällä pajalla olemme alkaneet valmistautua joulumarkkinoihin. Viime viikon teema oli viinikorkit ja meillä oli paljon ideoita!




Roliga julprydnader!
Hauskat joulukoristeet!


Kastrullunderlag
Pannunalunen

Initialer av korkar...?!
Nimikirjaimet korkeista...?!

Tuning av en kexburk!
Keksipurkin tuunaus!


Denhär veckans tema är...?
Tämän viikon teema on...?