torsdag 5 december 2013

Avoimet ovet Aktivassa 4.12.2013

Aktivassa pidimme avoimet ovet, jossa oppilaat myivät itse tehtyjä joulukoristeita ja tarjoilivat pipareita ja glögiä vierailijoille. Yksi oppilaista oli kassamies, toinen oli tarjoilija ja kolmas paikan esittelijä. Paikalle saapui 21 vierasta. Rahaa saimme kokoon yli 20,50 euroa (meille jääneistä kuiteista laskettuna).

   









måndag 2 december 2013

Avoimet ovet! Öppna dörrars dag!

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme avoimien ovien merkeissä keskiviikkona 4.12. klo 14-17

Välkommen till öppna dörrars dag på onsdag 4.12. kl 14-17

Tarjolla pientä purtavaa ja pajan pienimuotoiset joulumyyjäiset


fredag 15 november 2013

Nuotta-leirillä 28.-30.10.2013

Hei!
Pari viikkoa sitten osa meistä pajalaisista vietti aikaa Anjalassa nuortenleirillä. Suurin osa päivästä oltiin ulkona tehden tehtäviä ryhmänä. Itse en oikein nauttinut leirielämästä, mutta muilla taisi olla hauskaa.
     Maanantai-aamuna lähdettiin Paraisilta minibussilla kohti Anjalaa klo 5.30. Matkanvarrella noukittiin mukaan Liedosta leiriseuraa. Kaiken kaikkiaan meitä oli 3 ohjaajaa ja 5 nuorta lähdössä leirille. Matka kesti useita tunteja ja ohjelma alkoi lähes heti saavuttuamme leiripaikkaan. Ohjelma alkoi numeropelillä,jossa numerokankaalle piti asettaa nappuloita numerojärjestyksessä mahdollisimman nopeasti. Tämän jälkeen siirreltiin purkkeja köysiä käyttäen. Purkkeja oli 3, kaikki erikokoisia. Idea oli siirtää pienempi purkki suurempaan. Esimmäinen erä tätä meni yhden lietolaisen pojan kertoessa, miten meidään pitäisi liikuttaa käsissämme olevia köysiä. Jokaisella oli 2 köyttä kädessä. Toinen ja viimeinen erä pelattiin niin, että pojat olivat side silmillä ja minä ainoa tyttö kerroin miten köysiä pitäisi liikuttaa. Tämän jälkeen perehdyttiin Wreden aatelissuvun historiaan alueella sekä pelattiin muistipeliä mykkänä. Myöhemmin iltapäivällä metsästettiin kodan avaimia "myrkkylätäköstä", jonka yläpuolella roikkuvat kiipeilyvälineet ja ympärillä olevat puut "olivat sähköisiä". Tarkoitus oli keksiä, miten samme avaimet myrkkylätäköstä koskematta puihin ja kiipeilyvälineisiin. Lopputulos oli, että minä hilauduin kalliokiipeilyvarusteiden varassa pelastamaan avaimet "lätäköstä" ja pojat vetivät toisesta narusta pitääkseen minut ilmassa operaation ajan. Lopulta avaimet saatiin noukittua ja pääsimme kahvitauolle kotaan. Illalla kävimme vielä geokätköilemässä ja kaksi  kätköä löysimme.

                                                                                                   Numeropeli
Muistipeli
 
 

 
Operaatio: Kodan avaimet myrkkylätäköstä

     Tiistaina vuorossa oli suunnistusta. Rasteja oli yhteensä kolme, joista osa etsittiin kartan kanssa suunnistamalla ja osa koordinaattien avulla. Ensimmäinen rasti haettiin kartaa lukien. Rastilla odotti haastava laskutehtävä, jossa dominopalikkamaista lapuista piti muodostaa neliö niin, että jokaisen sivun summaksi tuli 12.Tehtävän ratkaistuamme lähdimme kohti seuraava rastia koordinaateilla suunnistaen. Toinen rasti oli Wreden suvun hautausmaalla, jossa meidän piti vihjeiden perusteella saada kokoon seuraavan rastin koordinaatit  syntymä- ja kuolinvuosista kysytyt numerot katsomalla. Viimeinen rasti toi kallion reunalle, josta sitten laskeuduimme alas. Illalla pidettiin myös sauna- ja elokuva-ilta, johon minä en kuitenkaan osallistunut vaan nautin erakkona olosta huoneessani.


    Keskiviikkona käytiin palautekeskustelut ja kokeiltiin jousiammuntaa. Lähdimme iltapäivällä klo 14 kotia kohti ja olimme Paraisilla takaisin klo 18 jälkeen.



fredag 25 oktober 2013

Kelloja

Tällä viikolla aloin tekemään kelloja. Ensimmäisen kellon tein kirjaan poraamalla reiän kanteen ja leikkaamalla sivuihin kellokoneiston kokoisia neliöitä jotta se mahtuu kirjan sisään.
Aloitin myös kahta muuta kelloa mutta ne ovat vielä kesken. Toinen on puusta tehty ja toinen vinyylilevystä.
Vinyylikelloja pitäisi kai tehdä viisi ja ne myydään jossain.
Kelloja voi tehdä helposti melkein mistä vain, tarvitsee vain kellokoneiston ja viisarit.


 Ensimmäisestä vinyylikellosta olen vasta ehtinyt maalata keskiosan.












Puukello on viisareita vaille valmis mutta mietin vielä, että maalaanko siihen vielä jotain.












fredag 18 oktober 2013

Ekspressiivinen maalaus

Tällä viikolla saatiin kokeilla ekspressiivistä eli itseilmaisevaa maalaamista. Meitä ohjasi taiteen ammattilainen. Maalauksia ei tehdä siveltimellä, vaan kortilla ja maalit ovat akryylia.  Maalausten aiheina olivat ''minä juuri nyt'', ''ihanne-elämä'', ''mikä ärsyttää, vihastuttaa tai pelottaa?'' ja '' mitä maatilallasi kasvaa?''. Kuvissa aiheet ovat järjestyksessä. Ärsytysmaalauksessa ärsyttävät asiat ovet uponneena meren pohjalla.





måndag 14 oktober 2013

Pipo Pullipille

Otin projektikseni Aktivan pajalla virkata pipon ja kaulahuivin Pullip-nukeilleni. Pipon virkkasin viime viikolla ja kaulahuivia on tarkoitus aloittaa tällä viikolla. Tavoitteeni oli tehdä soma pipo nukeilleni, joka sopii väriltään kaikille. Päätin siis alkaa tekemään valkoista pipoa, jossa olisi tupsu. Lopputulos kuitenkin poikkesi hieman alun perin suunnitellusta, sillä tupsuja tulikin kaksi lisää. Olen kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä pipo onnistui todella hyvin, huolimatta faktasta, etten ole koskaan ollut käsitöiden ihmelapsi. Itse pidän lopputuloksesta todella paljon ja odotan innolla, että pääsisin kuvailemaan nukkejani talvimaisemissa itse tehty pipo päässä.

 Yksi nukeistani, Rosalie (Pullip Tiphona) oli viime viikolla piponvirkkaus projektin aikana mukana pajalla sovittamassa pipoa sitä virkatessani ja tupsuttaessani.

  
Tupsuja vaille valmis!





                                                            ..... Ja tältä näyttää lopputulos :3
                                                                           

                                                                        

fredag 4 oktober 2013

Gipshand som ställning till smycken

Hej !
Har alltså hållt på här nästan i två veckor med att laga gipshänder som då ska bli någon sorts smyckesställning till nästan alla sorters smycken som bara "ryms" dit. :)
Gipshändena sku man tro att är ganska lätta o laga men det är svårare än va man sku tro.. för mig iaf x)
Lyckades söndra dom första tre som jag gjorde.. då kom vi fram till att man måste låta dom torka en hel dag för att dom ska bli tillreklit hållbara. 
Men annars ha det varit helt kiva o hålla på me de.
Nu ska ja berätta lite om hur de går till osv..


Man blandar ihop gipspulver med vatten tills det blir sådär passlit tjockt att det går och hälla det från en kanna in i en handske.

 Sedan stansar man fast handsken i ett av hålen på träplattan och sen är det bara att hälla gipset dit och låta den torka.

När den har torkat färdigt klipper man bort handsken och använder sandpapper för att göra handen slät. Och sedan e det bara att sätta smycken o hänga på den !


Det va allt ! trevlig helg !

fredag 27 september 2013

Polttomerkkailua

Tällä viikolla aloin tekemään avaimenperiä puunoksista sahatuista palasista. 

Tarvitset oksan mistä sahaat vähän alle sentin levyisiä paloja, sitten hiot niiden pinnat tasaiseksi.
Kun polttomerkkikynä on tarpeeksi kuuma, alat vain piirtää palaan mitä ikinä mieleen tuleekaan.
Se voi olla aika hankalaa, koska kynä on niin kuuma että se tahtoo vähän uppoutua puuhun, eli ei kannata paljon painaa, rennoin ottein vaan.
Kun piirros (tai teksti) on valmis poraat reiän yläosaan ja voit käyttää sitä vaikka avaimenperänä tai koruna.
Omasta mielestäni oli ihan mukavaa puuhaa :)

Tässä vielä kuvia kynästä ja valmiista paloista.






fredag 13 september 2013

Kipsikäsi

 
Aktivassa pääsin tekemään niinkin uutta juttua kuin kipsikäsi. Se tehdään kipsilevyn paloista, siten että ne asetetaan käden päälle kaksin kerroksin. Rystysille ja sormille laitetaan levyt erikseen. Käteen puetaan kumihanska ennen tätä toimenpidettä. Levyt kastetaan vedellä ennen käteen asettamista ja ne hierotaan käteen niin että kipsilevyn reiät eivät enää näy. Kun kipsi on kuivunut, kumihanska leikataan irti kämmenen puolelta ja vedetään kipsi irti. Bonuksena sain vielä maalata sitä.                                            .